2. asteen ammatillisen koulutuksen reformi

Valtioneuvoston yksi laaja-alaisista ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista uudistuksista kohdistuu toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Julkisuudessa on pääosin oltu yhtä mieltä siitä, että uudistusta tarvitaan. Maailma muuttuu nopeassa tahdissa. Samoin muuttuvat työtehtävät ja kokonaisia ammattikuntia voi hävitä muutoksen mukana ja toisaalta uusia ammatteja syntyy teknistymisen myötä.
Tähän muutokseen on ammatillisen koulutuksen järjestäjien kyettävä vastaamaan.
Reformin toteutustapa on kuitenkin herättänyt suuria tunteita ja saanut eduskunnan oppositiopuolueet
yhdistämään rivinsä ja laatimaan välikysymyksen. Tämä välikysymys on siis esitetty jo ennen kuin hallitus on tuonut lakiesitystä eduskuntakäsittelyyn. Välikysymyksen kritiikki kohdistuu hallituksen päätökseen leikata ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa ennen kuin on tiedossa uusi rahoituslaki ja toimintamallit, joiden mukaan koulutusta tulevaisuudessa tulee olla tarjolla.
Tässä uudistuksessa on myös muita elementtejä, joihin moni henkilö haluaisi saada vastauksia.
Tavoitteena on, että opiskelun työelämälähtöisyys korostuu, mikä sinänsä on erittäin hyvä asia. Tämä on tarkoitus toteuttaa sijoittamalla oppilaat yrityksiin ja ”valtuuttaa” työelämän asiantuntijoiden toiminen kouluttajina. Tällä järjestelyllä saman tutkinnon suorittajille kertyy erilaisia osaamis- ja oppimiskokemuksia, jolloin yhden näytön sopivuus kaikille saman kurssin osallistujille on haaste. Tällöin on ratkaistava osaamisperusteisuuden riittävän laaja toteuttaminen ja koulutuksen laatu työpaikoilla. Tähän yhteyteen liittyy myös kysymys siitä, onko yrityksillä opetuksen antamiseen tarvittavaa osaamista, halua sekä resursseja ottaa vastuuta opiskelijan ammatillisesta ja sosiaalisesta kehittymisestä.
Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen lisäksi reformissa halutaan lisätä opiskelijoiden yksilöllisiä
opintopolkuja. Oppimistuloksia pitäisi varmistaa opiskelun ja työssä oppimisen aikana sekä kierrättämällä opiskelijoita erilaisissa yrityksissä. Koska kaikki aina lopulta riippuu resursseista, nousee esiin lisää kysymyksiä. Millaiset ovat koulutustarjoajien resurssit jokaiselle kaavaillun yksilöllisesti räätälöidyn opintopolun rakentamiseen, työssä oppimisverkoston rakentamiseen, oikean ja riittävän osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamisen dokumentointiin. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota enemmän tukea tarvitsevien ja syrjäytymisvaarassa olevien opiskelijoiden tulevaisuuden turvaamiseen. Huomioitava on opiskelijan perustuslaillisten oikeuksien turvaaminen. PL 16§ Sivistykselliset oikeudet.
Ammatillisen koulutuksen reformissa yhdistetään nuorten ja aikuisten koulutus. Käytännössä
aikuiskoulutuksen uudistaminen on jäänyt kokonaan syrjään todennäköisesti siksi, että aikuisten
lisäkoulutuksessa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, henkilökohtaistaminen ja näyttötutkinnot ovat olleet jo vuosikausia käytössä. Osaamisperusteisuus toteutuu jo hyvin aikuiskoulutuksessa.
Koulutuksen rahoituksessa otetaan jatkossa huomioon opiskelijamäärän ja opiskeluaikojen lisäksi suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat sekä koulutuksen vaikuttavuus. Nuorten koulutuksessa työllistyminen on tärkein vaikuttavuuden mittari. Aikuisten lisäkoulutuksen vaikuttavuuden mittaaminen on ongelmallisempaa.
Opiskelija- ja työelämäpalautteen lisäksi ideoita ei juurikaan ole esitetty.

Kirjoittaja: Peimarit & co

Tasokasta osaamisen arviointia

Osaamisen arviointi on sanaparina mielenkiintoinen. Sen mukaisesti arvioitavan osaaminen väläytetään kuin lämpömittarilukemana toisille.

Eikä tässä millään voine välttyä seuraavilta kysymyksiltä:

1.    Onko mittarilukema objektiivisesti, oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti tuotettu huomioiden Hallintolain esteellisyyden vaatimukset ja sisältäen ammatillisesti eettisen pohdinnan arvioitavan osaamisesta?

2.    Onko kaikkien kolmikantaan kuuluvien arvioijien osaaminen riittävää: millä tasolla he ovat sisäistäneet tutkinnon perusteet, alaan liittyvän lainsäädännön ja tuntevatko he riittävästi tutkinnon järjestämissuunnitelmaa?

3.    Ovatko arvioijat tietoisia arvoistaan, vuorovaikutuksestaan (kielenkäyttö, eleet), sen vaikutuksesta arviointiprosessiin? Minkälaiset taidot arvioijalla on perustella näkemyksiään?

4.    Mikä on arvioijien suhde omaan ammatillisuuteensa, ammattitaitoonsa, tutkinnon suorittajaan, toisiinsa?

Osaamisen arviointiin liittyvät aina ihmiset ja inhimilliset tekijät, etenkin silloin, kun ihmisen taitoja, toimintakykyä, työskentelytapoja ja luontevuutta alalle arvioidaan. Ilman lämpötilan arvioiminen on mittarin toimivuuden ja pattereiden luotettavuuden tuotos, josta omakohtaisen luotettavuustarkistuksen voi tehdä avaamalla ikkunan.

Toki tutkinnon suorittajan osaamisen tasoa voi ikään kuin haistella työpaikan oven avaamisella työssäoppimisen arvioinnin hetkellä, jolloin yhteen ovat kokoontuneet tutkinnon suorittaja, hänen työssäoppimisen ohjaajansa ja työssäoppimista arvioiva opettaja. Tässä arvioinnissa kaikkien arvioinnit vuoropuheluna johtavat lopputulokseen, jolloin päätetään aloitetaanko tutkintotilaisuus vai siirretäänkö sitä oppimisen kartuttamisen vuoksi, tarkistetaan ikään kuin patterin toimivuus.

Tämän lisäksi eri tutkintojen yhteydessä voi olla järjestämissuunnitelmaan kirjattuna muitakin arviointia tukevia dokumentteja, kuten tutkintotilaisuuden seuraamista paikan päällä tietyn ajan verran tai tutkinnon suorittajan erilaisten työtehtävien videointia. Nämä dokumentit otetaan huomioon, kun kolmikantainen arviointikokous tekee päätöksen tutkinnon suorittajan osaamisen tasosta ja ne myös liitetään tutkintotoimikuntaan lähetettävän arviointipöytäkirjan liitteiksi.

Arviointikokouksessa tutkinnon suorittajan osaamisen arvioinnissa on läsnä kaikki kokousta edeltäneet vuorovaikutustilanteet eri osapuolten kesken, esimerkiksi työssäoppimisen arviointikeskustelu, sen vaikutuksena tehdyt toimenpiteet ja palautteet. Kaikki aiemmat kohtaamiset eri osapuolten kesken, tutkinnon suorittajan yhteydenotot, hänen itsearviointinsa, työntekijä -arvioijan havainnot, työnantaja-arvioijan havainnot ja muun muassa eri osapuolten välinen vuorovaikutus arviointikokousta edeltäneessä itsearvioinnin kuulemistilaisuudessa. Tuossa tilanteessa myös vaikuttavat kaikkien kokoukseen osallistuneiden aiemmat arviointiin liittyneet kokemukset, palautteen antamisen ja saamisen kokemukset eleet, ilmeet, tunteet, tila, aika ja ilmapiiri.

Se, että tuo kaikki kokemusvirta on läsnä arviointikokouksessa, jossa osaamisen arvioiminen tapahtuu vaikuttaa siihen kuinka tutkinnon suorittajaa suhteutetaan tutkinnon perusteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Ihmisten tulkinnat ovat kuin ilman lämpö kasvoilla, se on, ja vaikka arvioinnissa tapahtuvien “virheiden paikat” tiedostaisikin, niin silti arviointikokoukseen osallistuvien muodostama dynamiikka vuoropuheluineen luo tutkinnon suorittajalle hänen osaamisensa tason tuloksen.

Miikka Salavuo (28.3.17) kiteyttää kirjoitelmassaan näkemyksensä arvioinnista kahteen tehtävään: 1) oppimisen monipuolinen tukeminen ja 2) oppijan osaamisen, oppimisen ja motivaation näkyväksi tekeminen prosessina, joka on päättymätön, joka ei siis päädy arviointikokouksen jälkeiseen arviointitiedon antamiseen.

Tutkinnon suorittaja harjoittelee työelämässä vaadittavia taitoja työssäoppimisensa aikana saaden rakentavaa palautetta toiminnastaan hänelle nimetyltä ohjaajaltaan. Tietysti tutkinnon suorittajan aktiivisuuden mukaan hän kartuttaa työyhteisössä tietoa taidon pohjalle keskustellen muidenkin työyhteisöön kuuluvien kanssa. Tuon ohjaajan palautteen sekä tutkinnon suorittajan oman itsearvioinnin vuoropuheluna kehittyvät hänen oppimisprosessinsa, työtaitonsa, joita työelämässä tarvitaan. Vastuullinen tehtävä siis työssäoppimisen ohjaajalla, merkittävä lenkki osaamisen kehittymisessä arvioitavaksi.

Arvioijien tehtävänä on tuon tuotoksen vastaanottaminen ja järjestäminen asteikolle taiten, kunnioituksella, oman toiminnan vastuullisuuden tiedostaen rehellisesti ja rohkeasti. Rakentavan palautteen sanojen huolellista asettelemista voi aina harjoitella. Työelämässä toimivien arvioijien arviointiosaamisesta huolehtiminen on sekin koulutuksen järjestäjän tehtäviä.

Arviointitehtävä on monitasoinen prosessi, ei siinä, kuten ei ihmisenäkään, opittava lopu. Kaadanpa kahvin kuppiin ja siirryn auringonpaisteeseen, lämpötila näyttäisi olevan riittävä, plus viisitoista astetta.  

https://www.tabletkoulu.fi/blog_posts/view/32

Kirjoittajat: Peimari & kumppanit

Ei digikukko käskien laula

Nykyään puhutaan todella paljon siitä, miten digitalisuutta voidaan hyödyntää ja käyttää melkein kaikkeen. Välillä kuitenkin tuntuu, että tämän päivän hektinen yhteiskunta unohtaa digitalisuuden rajoitteet.

Eläinalan koulutuksissa varmasti pystyttäisiin toteuttamaan paljonkin työtehtäviä virtuaalisina, mutta tilanne ei loppupeleissä olisi läheskään sama. Se että hoidat virtuaalilehmää ei ole verrattavissa oikeaan lehmään. Oikea eläin aistii ihmisestä paljon asioita, kuten hajuja ja tunnetiloja. Eläinten kanssa tapahtuu paljon kaikennäköisiä arvaamattomia tilanteita, joita ei millään kyettäisi ohjelmoimaan virtuaalimaailmaan. Nämä arvaamattomat tilanteet ja niihin varautuminen ovat myös todella tärkeä osa eläinalan ammattitaitoa. Myös ihmisen käyttäytyminen vaikuttaa todella paljon siihen, miten kyseessä oleva eläin käyttäytyy. Eläinten hajut vaikuttavat myös moneen ihmiseen. Esimerkiksi virtuaalisikala voi tuntua aika miellyttävältä työpaikalta, kunnes pääsee oikeaan sikalaan, eikä oikea uloste haisekaan ihan niin hyvältä kuin virtuaalimaailmassa.

Jos eläinala tarvitsee oikeita eläimiä osoittaakseen ammattitaitoa, niin myös eläimet tarvitsevat oikeita ihmisiä hoitamaan niitä. Et voi viedä koiraasi hoitolaan, jossa robotit tekevät kaiken. Eläimet tarvitsevat sosiaalista kanssakäymistä, ja robotin ohjelmointi niin hyvin, että se ottaisi jokaisen yksilön rotuominaiset piirteet huomioon on varmaan lähes mahdotonta. Hyvä puoli tässä on se, että työpaikat eläinalalla säilyvät aika hyvin digitalisuuden lisääntymisestä huolimatta. Ala on itseasiassa kasvava, joten todennäköisesti työpaikkoja tulee alalle lisää.

Digitaalisuutta hyödynnetään jo monellakin tavalla myös eläinalalla, niin kuin robottinavetoissa. Mutta sinnekin tarvitaan ihminen vahtimaan, että jokainen lehmä on käynyt lypsyllä ja syönyt. Jos lehmä vaikka ei olekaan syönyt, niin jonkun ihmisen pitää tarkistaa eläimen vointi, ja tarvittaessa hoitaa eläintä tai soittaa eläinlääkäri paikalle. Monet eläinlääkäriasemat antavat neuvontaa myös netissä. Usein neuvot silti päättyvät lauseeseen ”olisi hyvä kuitenkin tuoda eläin vastaanotolle”.

Digitaalisuutta käytetään paljon opetuksessa ja tutkintotilaisuuksissa, ja monesti esimerkiksi videointi tutkintotilaisuudessa on hyvinkin toimiva ratkaisu. Emme kuitenkaan ole sitä mieltä, että niin sanottu digiopetus on ratkaisu kaikkeen. Monet oppilaat oppivat paremmin, kun ovat tekemisissä oikean ihmisen kanssa tilanteessa, jossa syntyy vuorovaikutusta. Oppilailla on myös tänä päivänä hyvin usein erilaisia ongelmia, jotka jäävät huomioimatta, ellei opettaja näe heitä säännöllisesti. Oppilaat kulkevat muutenkin älypuhelimet kourassa jatkuvasti, joten tilanne missä ei käytetä digivehkeitä voi tuntua hyvinkin rauhoittavalta, vaikka harvoin sitä itse ymmärtävät.

Myös opettajille digitalisuus voi tuoda omat haasteensa. Varsinkin vanhemmille opettajille älypuhelimet, tabletit jne ovat täysin vieraita. Puhumattakaan niistä lukuisista vaihtoehdoista, joita voidaan käyttää opetukseen (moodle, onenote, skype…). Olimme itse juuri koulutuksessa, jossa esiteltiin muun muassa näiden ohjelmien käyttöä. Ideana todella hyviä, mutta vaihtoehtoja on liikaa ja ensikertalaiselle niiden käyttö vaikuttaa jokseenkin hankalalta. Näitä ohjelmia pitäisi käyttää koko ajan ja paljon, jotta siitä tulisi itselle rutiinia. Aikaa tähän ei kuitenkaan ole. Ja me olemme kuitenkin suht nuoria ;) Näihin koulutuksiin käytetään paljon aikaa ja resursseja, mutta ovatko ne kuitenkin tässä vaiheessa turhia?

Virtuaalisuuden ja digitalisuuden hyödyntämisellä on kuitenkin merkittävä rooli monella tavalla eläinalalla. Eläintenhoitajan monesti raskas työ helpottuu suuresti erilaisten apuvälineiden ansiosta. Lampolan karitsointeja voidaan seurata mukavasti kotisohvalta videokameroiden avulla, ruoka-automaatti jakaa aamuiset heinät 50 hevoselle aamutyöntekijän vielä nukkuessa ja eläinklinikan potilaat pysyvät helposti yhdessä arkistointiohjelmassa, johon pääsee käsiksi eri kaupungeista.

Lopuksi haluaisimme haastaa jonkun kehittämään virtuaalimaatilan. Se olisi hyvinkin mielenkiintoinen tapa saada opiskelijat tutustumaan siihen mitä eläintenhoitajan työtehtäviin voi kuulua. Saataisiinko tällä karsittua ne hakijat, jotka ovat tulossa vain silittelemään söpöjä eläimiä?

Kirjoittaja: Peimari & kump.

Eletäänkö virtuaalimaailmassa?

Tulevaisuudessa on suunnitteilla luoda joustavia pedagogisia ratkaisua, joita voidaan toteuttaa mobiiliohjauksen, robotiikan, automaation, simulaation, virtuaalisuuden ja muiden ohjelmien avulla. Jospa sanomme niin, että näistä suurimman potentiaalin antaa virtuaalimaailma.

Tutkintotilaisuuksissa (näytöissä) virtuaalimaailmaa voidaan hyödyntää useilla ammattialoilla. Kädentaitoa vaativissa ammatteissa voidaan simuloida erillaisia työtehtäviä jotka vielä nykyään suoritetaan normaalissa reaalimaailmassa. Simulaatio-ohjelmat ja virtuaaliympäristöt säästävät materiaalikuluissa huomattavia summia esim. rakennusalalla. Virtuaaliohjelmilla avulla voidaan antaa myös lisäopetusta sitä tarvitseville esimerkiksi itsenäisen opiskelun tueksi.

Virtuaaliympäristössä käytetään apuna esimerkiksi virtuaalilaseja ja puettavia liikeantureita. Perinteisesti sähköasentajan tutkintotilaisuus suoritetaan työmaalla. Virtuaalitutkintotilaisuuden voi tehdä lähes missä vain. Lisäksi se voidaan tehdä  opiskelujen suhteen oikeaan aikaan esim. talon rakennuksen eri rakennusvaiheet huomioiden, koska oikeassa elämässä näitä oikeita työtehtäviä voi tulla väärään aikaan opiskelijan opiskelun suhteen. Jotta arviointi onnistuu, arvioijalla on myös virtuaalilasit päässään ja hän näkee opiskelijan työn eri suunnilta. Tulevaisuudessa laseihin voisi asentaa vielä videoinnin, jonka avulla työtehtävä voi katsoa uudelleen. Virtuaalitehtävässä voi olla myös neuvova mahdollisuus tai siihen voi liittää erilaisia ongelmatilanteita tehtävän kuluessa. Virtuaalimaailmassa työtehtävä, lähtökohdat ja ongelmakohdat on mahdollista tehdä kaikille tutkintotilaisuuteen osallistuville samoiksi ja näin myös arviointi osallistujien kesken on tasapuolisempaa.

Tämähän kuulostaa jo liian hyvältä? Voisiko olla niin, että virtuaalimaailma hävittää motoriset liikeradat ja lihasvoiman, jotka oikeasti kehittyy oikeissa työtehtävissä. Virtuaalilasien silmien rasitus saattaa vaikuttaa tehtävän suoritukseen. Entä sitten sosiaaliset suhteet? Kuinka paljon virtuaalimaailmassa voidaan harjoitella ryhmätöitä vaativissa tehtävissä. Ja onko työt samanlaisia kun mennään oikeaan työelämään ja kädet likaantuu oikeasti!

Eikä tässä vielä kaikki: Yhteishaun tukena voisi olla virtuaalimaailmassa tutustuminen eri ammatteihin kuuluviin työtehtäviin, kokeilemaan työtä “oikeassa/väärässä” ympäristössä.

Terveisin,

Ruuhkat

Näyttötutkintojen laatu

Näyttötutkintotoiminnan laatua pidetään yllä lakien ja asetusten sekä OPH:n johdolla tutkintotoimikuntien ja laadunhallintasuositusten perusteella. Keskeinen merkitys on kuitenkin koulutuksenjärjestäjien saama palaute asiakkailta eri muodoissaan unohtamatta omaa itsearviointia ja alati kehitettäviä toimintaprosesseja.

Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998 velvoittaa, että koulutuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua ulkopuoliseen toiminnan arvioitiin. Lisäksi lain mukaan koulutuksen järjestäjällä tulee olla yleiset edellytykset järjestää koulutusta ja näyttötutkintoja. Laki edellyttää edelleenkin, että näyttötoiminnan järjestämisestä ja valvonnasta vastaavat opetushallituksen yhteydessä toimivat tutkintotoimikunnat. Laissa on pykälät myöskin opiskelijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskien, joiden sisällöllä vaikutetaan laatuun.

Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 sisältää myöskin laatuun vaikuttavia pykäliä. Tietojen tuottaminen ja niiden tarkistus, perusteettoman edun palauttaminen sekä tuloksellisuusrahoitus on otettu em. lakiin joiden tarkoituksena on pitää huolta toiminnan laadusta.

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999), henkilötietolaki (523/1999) ja arkistolaki (831/1994) puolestaan  velvoittavat viranomaisen noudattamaan hyvää tiedonhallintatapaa ja huolehtimaan siitä, että niiden palveluksessa olevilla on tarvittava tieto käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta ja tietojen antamisessa ja käsittelyssä noudatettavista menettelyistä sekä arkistoinnista.

Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 812/ 1998 velvoittaa tutkintotoimikuntia seuraamaan näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta ja tarvittaessa tekemään järjestelmän kehittämistä koskevia aloitteita. Lisäksi henkilökohtaistamismääräyksessä (OPH 43/001/2006) henkilökohtaistamisen toteutumista on arvioitava tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen edetessä osapuolten keskenään sopimalla tavalla.

Tutkintotoimikunnalla on laadunvarmistamisen toteuttamiseksi seuraavia toimenpiteitä käytettävänään: vierailukäynnit, suullinen kuuleminen, asiakirjojen pyytäminen nähtäväksi sekä arvioinnin oikaisupyyntöjen käsittely. Tutkintotoimikunnat voivat seurata laatua Aipal –palautejärjestelmän kautta, oph:n tekemien selvitysten perusteella sekä arvioijien hyväksymisen kautta. Tutkintotoimikuntien velvollisuus on puuttua heti havaittuihin epäkohtiin.

AIPAL on internetin kautta käytettävä palautejärjestelmä, jolla kootaan tutkinnon suorittajien mielipiteitä näyttötutkintoon hakeutumisesta, tutkinnon suorittamisesta sekä tarvittavan ammattitaidon hankkimisesta. Palautetta käytetään näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden seurannassa ja kehittämisessä. Palaute annetaan anonyyminä ja se raportoituu koulutuksen/näyttötutkinnon järjestäjille, tutkintotoimikunnille, Opetushallitukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Seurantaa tehdään Aipalin lisäksi myös Opal -palautejärjestelmällä.

Näyttötutkintojärjestelmä kuuluu osana ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositukseen, joka perustuu EU:n ammatillisen koulutuksen Kööpenhamina –prosessin yhteydessä vuonna 2004 kehitettyyn yleiseurooppalaiseen viitekehykseen, CQAF ( Common Quality Assurance Framework)

Suositus perustuu jatkuvan kehittämisen periaatteelle kohti erinomaisuutta. Suosituksessa on neljä vaihetta: Suunnittelu- toteutus- arviointi ja parantaminen. Tämä ns. kehämalli tai Demingin laatuympyrä havainnollistaa hyvin kehittämisen jatkuvana syklinä. EFQM  -laadunhallintajärjestelmän peruselementtejä tarkastellaan seuraavilla alueilla: Johtajuus, strategia, henkilöstö, kumppanuudet ja resurssit, prosessit,tuotteet ja palvelut ja keskeiset suorituskykytulokset eri asiakasryhmien osalta.

Laadunhallinan välineinä toimivat myös opetushallituksen laatupalkintokilpailut vuosittain, erilaiset vertaisarvioinnit sekä laatuverkostot eri koulutuksen järjestäjien välillä.

Kaikki edellä mainitut lakiin, asetukseen tai OPH:n määräyksiin perustuvat velvoitteet koskevat kaikkia näyttötutkintotoiminnan järjestäjäosapuolia. Laki on kaikille sama mutta käytännössä eroja kuitenkin löytyy. Erityisesti opiskelijan henkilökohtainen huomioiminen, ohjaus ja tuki ovat seikkoja joissa on eroja koulutuksen järjestäjien välillä osin myös resurssien eroista johtuen. Opiskelijan kannalta keskeisiä tyytyväisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esim. taloudellisista tukimuodoista kertominen, opiskeluvaikeuksien selvittäminen, tutkintotilaisuuden suunnittelu yhdessä opiskelijan kanssa, ohjaus työssäoppimisen aikana, henkilökohtaistamisprosessin käsittelytarkkuus ja toistuvuus sekä yleensäkin tutkintotilaisuuden järjestäminen yhteistyössä työpaikalla. Aikuisetkin kaipaavat tukea.

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearviointi on keskeinen osa laadun jatkuvaa parantamista eri osa-alueilla. Jokaisella koulutuksenjärjestäjällä tulee olla toimiva laatujärjestelmä osana toiminnanohjausta. Oppilaitoksen laatukulttuuri on tärkeä osa-alue arjen toimintaa. Laatu ei voi olla mikään epämääräinen yläkäsite vaan sen tulee olla jokaisen arjen toiminnan tavoite: ”tehdään ne asiat hyvin, jotka meidän on joka tapauksessa tehtävä”. Laaditaan kuvaus siitä mikä on meidän mielestämme hyvin suhteessa toiminnalle asetettuja tavoitteita. Huomioidaan jokainen asiakas jokaisessa prosessin vaiheessa ja kirjataan ne sellaiseen muotoon, että jokaisen on mahdollisuus onnistua. Johto valvoo tavoitteiden toetutumista erilaisin palauttein ja korjaa suuntaa tarvittaessa. Organisaation omat sisäiset itsearvioinnit ja auditoinnit sekä niiden analysointi vastuuttaa jokaisen toimimaan tavoitteen ja prosessien mukaisesti. Näin vastuu siirtyy jokaiselle organisaation tasolle ja samalla ulkoisen ohjauksen tarve vähenee.

Muutokset 2018 reformin myötä tulevat toivottavasti parantamaan näyttötutkintojen ja toisaalta koko ammatillisen koulutuksen laatua. Niukkenevien resurssien ohjaamana henkilökohtaistamisen rooli korostuu entisestään. Tavoitteena on tarjota  entistä työelämälähtöisempiä tutkintoja räätälöidysti niin opiskelijan kuin työelämän tarpeiden mukaisesti. Tutkintojen laadusta vastaisivat alan ammattilaiset ja hyvä tutkintotilaisuus arviointeineen on koulutuksen järjestäjän keskeinen työn tavoite.

Miten laatu näkyy näyttötutkintojärjestelmässä?

Näyttötutkintojen laadun varmistaminen kiteytyy järjestelmän neljän keskeisten periaatteen mukaan toteutettuna toimintana.

Ensinnäkin se ilmenee kolmikantaisuuden toteutumisena monella tasolla niin että työelämän edustajat osallistuvat sekä järjestämissopimuksien ja – suunnitelmien laadintaan että tutkintotilaisuuksissa arvioinnin kolmikantaisuudessa (reformin myötä kaksikannassa tammikuussa 2018). Myös näyttötutkintojen kehittäminen tehdään yhteistyössä kolmikantaisesti.

Toinen näyttötutkinnon keskeinen periaate on että tutkintojen suorittaminen on aidosti riippumaton ammattitaidon hankkimistavasta. Laadun toteutumisen varmistaa jos eri aloille kehitetään monipuolisia menetelmiä, joilla osaaminen tunnistaminen helpottuu. Osaamista on aina verrattava tutkinnon perusteisiin ja osaaminen tunnistettava niiden pohjalta.

Kolmas periaate on tutkintotilaisuudet (=näytöt tammikuu 2018) joissa osoitetaan tutkinnon tai tutkinnon osien osaaminen. Laadukasta toiminta on kun tutkintotilaisuudet rakennetaan työelämän prosesseihin niin että ne ovat tutkinnon perusteiden mukaisia työtehtävä kokonaisuuksia. Niiden on laajasti katettava tutkinnon tavoitteet jotta osaaminen saadaan riittävän monipuolisesti osoitettua. Tutkintotilaisuuksien laadun varmistamisen kannalta on tärkeää arvioijien perehdyttäminen, koska kaikkien siinä toimivien osapuolten (Tutkinnon suorittaja, työnantaja-, työntekijä- ja opettaja-arvioija) on tiedettävä tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja arvioinnin on oltava kriteeriperusteista.

Neljäntenä laadukas toiminta toteutuu dokumentoituna kolmivaiheisena henkilökohtaistamisena. Hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisessa on aidosti huomioitava tunnistettu osaaminen ja miten se näkyy tutkinnon suorittajan polulla. Tutkinnon suorittamisen vaiheessa se toteutuu kun tutkinnon suorittaja osallistuu tutkintotilaisuuden suunnitteluun. Laatua on myös valmistumisvaiheen henkilökohtaistamisessa oman toiminnan jatkuva kehittäminen. Sen tutkinnon suorittajat tekevät joko AIPAL- tai OPAL-palautejärjestelmien välityksellä. Palautteet annetaan anonyyminä ja ne raportoituvat koulutuksen/näyttötutkinnon järjestäjille, tutkintotoimikunnille, Opetushallitukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Kaksikanta vs. kolmikanta

Yksi näyttötutkinnon laadun osatekijä on arviointi. Reformin myötä yhtä arvioinnin keskeistä periaatetta muutetaan siten, että tutkintotilaisuuksien kolmikannassa tehdyt arvioinnit muutetaan näyttöjen kaksikannassa tehtäviksi arvioinneiksi. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti ajateltuna sitä, että arviointi yksipuolistuu yhden arvioijan verran. Suoralta kädeltä voisi sanoa arvioinnin laadun heikentyvän ja arviointi voi menettää monipuolisuutensa. Kaksikannassa tehtävään arviointiin toki vaikuttaa arvioijien ammattitaito, kokemus ja perehdyttäminen.

On hyvinkin mahdollista, että kaksikannassa tehty arviointi muuttuu ”myötäileväksi” sen mukaan kumpi arvioija on vahvempi mielipiteissään.  Voisiko arviointi olla  laadukkaampaa, jos arvioijat eivät tuntisi toisiaan?

Kolmikannassa tehty arviointi on enemmän työelämälähtöistä kuin kaksikannassa tehtävä arviointi. Kolmikannassa työelämän edustus on kaksi kolmasosaa arvioinnista, kuin nyt kaksikannassa tehtävä arviointi muuttaa työelämän osuuden arvioinnista puoleen. Tällä periaatteella tulevien näyttöjen laatu heikentyy, koska näyttötutkinnon periaate on ollut olla työelämälähtöistä. Työelämälähtöisyys on siis muutakin kuin se, että tutkintotilaisuudet järjestetään työpaikoilla työelämälähtöisesti. Työelämälähtöisyys yltää myös tutkintotilaisuuksien arviointiin siten, että niissä työelämän arvioijat ovat enemmistönä arvioijista.

Vuoden 2018 alusta poistuu vaatimus siitä, että yhden arvioijan tulee olla näyttötutkintomestari. Katoaako uudistuksen myötä yksi laatutekijä? Eikö näyttötutkintomestari ole yksi näyttötutkintotoiminnan laadun varmistamisen osatekijä?

Näyttötutkintomestarilla on sekä kokonaisvaltainen näkemys että koulutus näyttötutkintotoiminnasta. Hän tuntee näyttötutkintoa koskevan lain ja asetukset, laadukkaan arvioinnin sekä muut näyttötutkintomestarikoulutuksessa läpi käytävät asiat. Kuka reformin myötä taitaa kokonaisvaltaisen näyttötutkintotoiminnan tutkintotilaisuuksissa (tulevissa näytöissä)?

Teksti: Some ahkut 

Digitaalisuus opetuksessa -uhka vai mahdollisuus

Digitaalisuus opetuksessa tarkoittaa sitä, että tieto- ja viestintäteknologia tulee mukaan oppimiseen ja opetukseen. Kyseessä on erityisesti toimintatapojen ja -kulttuurin muutoksesta teknologian avustuksella. Digitaalisuus haastaa opettajien lisäksi paljon muutakin opetusmaailmassa. Se haastaa opetuksessa käytettävät välineet aina oppilaitoksen rakenteisiin saakka.

Digitalisaatio muuttaa ammatteja ja siten työtä; robotiikka, 3D-mallinnus ja -tulostus, lisätty todellisuus ja 360 -virtuaaliympäristöt esimerkiksi ovat menetelmiä, jotka toisaalta vähentävät ihmiskäden työtä ja toisaalta muuttavat täysin työmenetelmiä. Osa ammateistakin tulee katoamaan kehityksen myötä. Sukupolvien väliset erot tulevat olemaan suuret. Koulumaailmassa ei ole koskaan yhden sukupolven aikana nähty näin laajaa kehitystä työn muutoksessa. Rutiinityöt väistyvät robottien tieltä ja opetusta simuloidaan virtuaalisesti ilman suuria työsaleja.

Oppilaitosten tulee olla kehityksen kärjessä. Digitalisaatio on loikka opetusmaailman kehityksessä ja ensisijaisesti se haastaakin opettajat. Jotkut iäkkäämmät opettajat kokevat jo tietokoneen käytönkin haastavaksi ja jos vielä pitäisi opetella tekemään ammattityökin erilaisia laitteita ja ohjelmia käyttäen, niin yhtälö on valmis; ei tule mitään.

Nuoremmat opettajat, jotka ovat niin sanotusti kasvaneet digiaikana, ovat erilaisten tieto- ja viestintävälineiden kanssa kuin kalat vedessä. Heille digitalisaation yhdistäminen ammatin opetukseen  on kuin leikkikenttä, jossa voi hyödyntää erilaisia välineitä ja ohjelmia, ja yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Oikein käytettynä digitalisaatio tarjoaa loputtoman tiedon valtatien ja mahdollisuuksien valtameren. Iso asia on sekin, että syrjäseuduilla ja työn ohessa opiskeleville digitalisaatio mahdollistaa etäopiskelun verkon välityksellä. Digitalisaation tutkintotilaisuuksissa on myös nostanut päätään laadun varmistuksessa. Esimerkiksi videointi voi toimia tukena arvioinnille ja opiskelijalle oppimisen materiaalina. Lisäksi epäselvissä tilanteissa opiskelija voi palata omaan tekemiseensä ja tarkistaa miten se homma menikään. Samoin arvioijat voivat palata tarkistamaan jotakiin kohtaa arvioinnin oikeellisuuden varmistamiseksi. Esimerkiksi hiusalalla voisi olla kyse ergonomiasta ja sen toteutumisesta, kuten asennosta pesupaikalla sekä käsien korkeus ja asento hiuksia leikatessa.

Parhaimmillaan digitalisaatio tukee opetusta jo päiväkodista asti. Digiajan lapset voidaan jopa saada motivoitumaan opetettavasta aiheesta digilaitteiden avulla. Esimerkiksi pelaaminen on se juttu tänä päivänä. Jos opiskelijat kiinnostuvat ja innostuvat opetettavasta asiasta pelin avulla, niin so be it. Digisovellukset ovatkin hyvä tapa tuottaa pelillisyyttä ja tätä kautta hauskuutta opetettavaan kokonaisuuteen.

Kriittisyyttäkin tarvitaan

“Tunnustaudun suhtautuvani kriittisesti opetuksen digitalisoitumiseen. Käytävillä kuljeskellessa, hankeraportteja lueskellessa ja digiuskovaisten kanssa keskustellessa välillä tulee mieleen ajatus, että digitalisaatiosta on tullut itsetarkoitus. Keskustelin terveydenhuollon alaa edustavan kollegani kanssa, joka murehtii toistuvasti sitä, miten lähiopetus on korvattu digiluennoilla ja verkko-opinnoilla. Murehtii siksi, että miten voit opettaa kohtaamista digisti - alalla, jossa kohtaaminen oikeasti tapahtuu livenä, face to face - ihminen ihmiselle.

Olen käynyt yksityisellä sektorilla toimivan työnantajani kustantamana kansainvälisen pedagogisen pätevöitymiskoulutuksen. Saimme vaikuttavaa, monikansallista ja intensiivistä koulutusta - joka vaati paljon,mutta myös antoi. Merkille pantavaa oli, että koulutuksessa ei käytetty digitaalisia opetusmenetelmiä. Otin opit työssäni käyttöön. Siirryin opetuksessani pois digitaalisuudesta (noh-lähinnä siis powerpoint-dioista) kohti fläppejä, ryhmätöitä, simulaatioharjoituksia ja keskustelua. Koulutuspalautteeni nousivat muutoksen jälkeen yhellä numerolla. Olin hämmästynyt. Kirjoitetussa palautteessa sain lukuisia mainintoja siitä, kuinka koulutuksessa todella oppi, punainen lanka säilyi läpi koko koulutuspäivien, pysyimme aikataulussa ja oli rauha keskittyä olennaiseen. Numeerisella asteikolla 1 - 5 koulutusten arvosana nousi 4,5 - 4,8.

Kannatan opetuksen digitalisaatiota silloin, kun se mahdollistaa osallistumisen ja tiedon lähteille pääsyn aikaan ja paikkaan sitomatta. Silloin, kun se tukee ja monipuolistaa lähiopetusta tai kun se tekee oppimisesta hauskaa. Toivoisin, että digiloikkahuumassa ei heitettäisi lasta pesuveden mukana - vaan sovellettaisiin maltilla digiä ja panostettaisiin lähiopetuksen laatuun.”

Kehitystä ei voi pysäyttää

Erilaisiin digitaalisiin välineisiin ja ohjelmiin tutustumalla siirtyminen teknologisiin ratkaisuihin on luonteva jatkumo. Joskus vielä tapaa ihmisiä, jotka nostavat syyttävän sormen pelaamisen vaaroista. (johtuuko vanhasta moraalikäsityksestä?) Totuus kuitenkin on, että  työn muutoksessa tarvitaan juuri niitä valmiuksia, joita kehittyneissä peleissä voi harjoitella. Esimerkiksi lentosimulaattorilla pelatessa istutaan kuin oikeassa lentokoneen ohjaamossa, tehdään lentosuunnitelmat, keskustellaan lennonjohdon kanssa englanniksi, on tunnettava lentoturvallisuus, tiedettävä mitä kymmenet tai jopa sadat eri mittarit ja valot  tarkoittavat, on tiedettävä lentokenttä- ja ilmailusäännöt, tunnettava fysiikan lakeja, tiedettävä miten säät vaikuttavat koneen käyttäytymiseen jne. Tämän oppii 11- vuotias, jos asia kiinnostaa. Miksi siis peruskoulussa ei hyödynnetä tämän ikäisten poikalasten oppimiskykyä. Heidän luontainen uteliaisuutensa tukahdutetaan perinteisillä englannin sanakokeilla ja he turhautuvat. Tähän meillä ei ole varaa.

Edellä mainitut haasteet on otettu vakavasti myös valtiovallan toimesta. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman kärkihankkeen eli ammatillisen koulutuksen reformin yhdeksi toimenpiteeksi on nostettu digitaalisuuden kehittäminen. Reformissa käynnistetään kehittämisohjelma, jonka puitteissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen toimintaprosesseja osaamisperusteisiksi ja asiakaslähtöisiksi, tehostetaan ja joustavoitetaan koulutuksen järjestäjän toimintaa, kevennetään hallintoa ja vahvistetaan opetushenkilöstön osaamista.

Ammatillisesta koulutuksesta leikattiin 190 miljoonaa ja samanaikaisesti pitäisi kehittää uusia toimintatapoja ja -ympäristöjä.  Miten tämä yhtälö  sitten käytännössä toteutuu jää nähtäväksi. Oppilaitokset hakevat joka tapauksessa kilvan kehittämisavustuksia pysyäkseen kärkioppilaitoksina. Valtion myöntämää hankerahaa ei ole luvassa yksittäisille oppilaitoksille vaan ainoastaan yhteistyöoppilaitoksille ryhmänä. Yhtenä kehittämiskohteena tulee varmastikin olemaan opettajien digiosaamisen parantaminen. Tarkkana siis kaikki syksyn hankehakujen suhteen.

Ammatillisten oppilaitosten tulee olla tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Meidän tulee olla kiinteä osa sitä. Oppilaitoksilla ei ole varaa pitää yllä kaikin puolin ajanmukaista välineistöä joten meidän on mahdollistettava oppiminen yhä useammin työelämässä. Tästä yhteistyöstä hyötyvät molemmat osapuolet sillä työelämä saa juuri tarvitsemansa osaajan ja oppilaitosten hupenevat resurssit voidaan kohdistaa yleisten työelämävalmiuksien kehittämiseen. Vuorovaikutustaitojakin vielä tarvitaan.

Digitaalisuuden kehittyessä vain taivas on rajana. Ajasta ja paikasta riippumaton opetus on mahdollista globaalisti kaikille. Koulutusmateriaalit ovat ajan tasalla ja helposti saatavilla nopeiden yhteyksien avulla. Verkkomateriaalin tuottaminen onkin monen oppilaitoksen agendalla. Viimeisetkin vastaan pyristelevät opettajat on saatava kehitykseen mukaan. -SOMEAHKUT

Toimiessasi arvioijana näyttötutkinnoissa sinulla on paljon valtaa ja vastuuta

Arvioijana voit edustaa vain yhtä tahoa
(työnantaja, työntekijä, opetusalaa), tietenkin sitä mikä on työtehtäväsi mukaisesti järkevää. Arvioijana sinulla tulee olla riittävää osaamista suoritettavaan tutkintoon, tutkinnon perusteisiin ja arviointiin. Erittäin tärkeä asia on salassapitovelvollisuus, arvioijana et voi kertoa kenellekään ulkopuoliselle henkilölle tutkintosuorituksista.

Näyttötutkinnon järjestäjällä on velvollisuus perehdyttää arvioijat, tätä sinun tulee vaatia mikäli näin ei ole tapahtunut. Hyvä perehdyttäminen on tärkeää, jotta osaltasi turvaat näyttötutkintojen suorittajan oikeudenmukaisen ja ammattitaitoisen, tasapuolisen ja laadukkaan arvioinnin.


Arvioinnin tärkeimpiä näkökulmia on sen eettisyys

Arviointiin vaikuttaa paljon opettajan tai kouluttajan omat arvot. Hyvän arvioinnin pohjana voidaankin pitää tervettä arvomaailmaa. Jokaisen onkin pohdittava omia arvojaan kuten onko riittävän reilu, oikeudenmukainen, kestääkö arviointi tarkastelun eli onko se tarpeeksi läpinäkyvää?. Arvioijana sinun täytyy pystyä myös motivoimaan henkilöä oppimiseen ja saamaan opiskelijalle mahdollisimman pysyvä ja osuva arviointi.

Arvioijana sinulla onkin aika suuri vastuu myös yksilön tulevaisuudesta. Väärin tehty arviointi voi vaikuttaa myös opiskelijan työllistymiseen.
Arvioijana toimiessasi sinun pitää myös tuntea alaan tulleet muutokset eli työelämän muuttuvat vaatimukset. Siksi oman ammattitaidon ylläpitäminen onkin eriarvoisen tärkeää, jotta saataisiin mahdollisimman “ osuva “ arviointi.

Oletko objektiivinen arvioija?

No et ole. Täydellistä objektiivisuutta on mahdoton saavuttaa. Meistä jokaisen on hyvä tietoisesti tunnistaa erilaisia arviointivirheitä ja miettiä niitä ja niihin ”sortumista” omassa arviointityössä. Mikseivät arviointivirheet voisi olla vaikka lunttilistana mukana arviointitilaisuudessa, jotta tietoisesti voin tarkastella, etten syyllisty niihin?

Olenko epävarma ja varmuuden vuoksi pitäydyn keskiasteikolla arvioinnissa? Suhtaudunko arvioitavaan Tyhjällä päällä” siinä tilanteessa, vai vaikuttaako arviointiini jo mahdollisesti aikaisemmin saamani käsitys tuosta henkilöstä? Kiinnitänkö huomiota tasa-arvoisesti kaikkiin asioihin vai onko minulla suosikkialueita, joiden hyvä osaaminen on mielestäni erityisen tärkeää?

Entä kun arviointeja on monta peräkkäin? Pystytkö pitämään kriteerit samoina? Pystytkö suhtautumaan objektiivisesti niin itsesi kanssa saman tyyppisiin kuin erilaisiinkin henkilöihin?

Erehtyminen on inhimillistä – myös arvioinnissa. Kun myönnämme tämän ja reflektoimme omaa toimintaamme rehellisesti ja riittävästi, emme sorru virheisiin liian usein.

Arviointiasteikko - nykyinen vai “uusi”?

Entä minkä numeron tutkintotilaisuudesta annetaan? Nykyisessä systeemissä perustutkinnon arviointiasteikkona on 1-3: tyydyttävä, hyvä ja kiitettävä. Onko se riittävä vai voisiko se olla 1-5 asteikko, jota käyttävät monet muutkin oppilaitokset. Voisiko tämä skaala antaa enemmän mahdollisuuksia arvioinnin todellisten vivahteiden ja erojen näkyviin saattamiseen, joita todellisuudessa on?

Sitten on vielä ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, joita nykyään arvioidaan hyväksytty/hylätty periaatteella. Onko tämä arviointitapa oikea, koska näitä tutkintoja noteerataan myös jatko-opintoihin. Olisiko vähintään kohtuullista, että opiskelijavalintoja tehtäessä tulisi ilmi, onko hakija suorittanut tutkintonsa läpäisten sen juuri ja juuri vai kiitettävällä arvosanalla?


Tulevina hyvin koulutettuina näyttötutkintomestareina haluamme taata laadukkaan arvioinnin jatkossakin. Annetaanko meille siihen mahdollisuus?

Ajatuksia näyttötutkintojen ohjauksesta

Ajatuksia näyttötutkintojen ohjauksesta

Aika: Henkilökohtaistamiseen kannattaa käyttää aikaa, panostaa yhteen tutkinnon suorittajaan kerralla kunnolla ja selvittää juuri hänen a) soveltuvuus ja b) tutkinnon rakenteen tuntemuksensa. Vanha motto "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee siis aina vain. Dialogi tutkinnon suorittajan kanssa, keskustelu ihmiseltä ihmiselle sekä jokaisen arvostus yksilönä palkitsevat tutkinnon suorittamisen vaiheessa kaikkia osapuolia.

Tutkinnon suorittaja on aina oman osaamisensa asiantuntija, jolla on jo hallussaan keinot selvitä opinnoistaan. Keinojen selvittäminen ja oppimisen haasteet ovat lähes aina ratkaistavissa moniammatillisena yhteistyönä. Näin saadaan henkilökohtaiseen suunnitelmaan mukaan ne parhaat ratkaisut, joilla osaamisen vaatimukset ammattitaidon ja tutkinnon perusteiden näkökulmasta toteutuvat. Samalla tutkinnon suorittaja itse pääsee vaikuttamaan siihen, mitä?missä?milloin? ja hänet vastuutetaan omasta osuudestaan. Kukaan muu ei voi hänen puolestaan valita keinoja ja ratkaisuja,, vain hän itse. Näin myös vältytään siltä, että tehdään puolesta.

Eilen nousi valokeilaan ennakointi ja dokumentointi. Mitä ei ole kirjattu, sitä ei ole tehty pätee tässäkin. Tarkkuutta kannattaa vallia sillä pieteetillä, millä tavoin asiat on kirjattuna Järjestämissuunnitelmaan. Se toimii laatukäsikirjana kaikkiin suuntiin ja luo uskottavuutta tutkinnon suorittajan ja tutkinnon järjestäjän ja työelämän näkökulmasta. Samalla arvioinnista tulee läpinäkyvää ja tasapuolista. Tehdään niitä asioita, jotka on suunnitelmassa luvattu.

Maahanmuuttajaopiskelijan arvioinnin haasteet ovat monelle tutkinnon järjestäjälle ja työelämänedustajalle tuttuja. Hyviä vinkkejä saa AiHe- projektin (2004) oppaasta ”Ohjaus näyttötutkinnon ja valmistavan koulutuksen henkilökohtaistamisessa. Ohjaus työ tavaksi- videoon liittyvä käsikirja. Ja näistä: http://www.oph.fi/download/46585_opiskelijan_arvioinnin_hyvia_kaytantoja.pdf

Ja

http://www.opetushallitus.fi/download/49189_ohjaus_nayttotutkinnon_ja_valmistavan_koulutuksen_henkilokohtaistaminen.pdf

Aina on muistettava se, että kaikille tulee turvata samat mahdollisuudet suorittaa tutkinto, oli kieli mikä hyvänsä suomen lisäksi (OPH:n määräys 47/011/2000). Usein riittää se, että on itse kiinnostunut toisesta ihmisestä, ei tarvitse tietää kaikkea ja kannattaa aina kysyä asioista suoraan ja loukkaamatta. Henkilöä voi pyytää itse kertomaan omasta taustastaan, työ- ja koulutushistoriastaan ja miten hän on itse ajatellut tutkinnon suorittamisensa hoitaa. Kannattaa muistaa, että ohjaustilanteisiin kohdistuu paljon odotuksia, kuten eilen kuulimme esimerkkejä. Joissa kulttuureissa opettajan ja kouluttajan odotetaan tekevän päätökset puolesta, ns. kollektiivisissa kulttuureissa yksilöllisyyden sijaan painottuu yhteisöllisyys.

Mutta kuten eilen kuulimme, me otamme kantaa vain niihin tosiasioihin, joilla on vaikutusta ammattitaitoon, riittävään kielitaitoon sekä tutkinnon perusteiden suorittamiseen. Jos ko. henkilö suoriutuu työtehtävistään arvosanalla K3, se on riittävä näyttö hänen ammattiosaamisestaan. Kielitaito on tärkeä osa kotoutumista ja kuulumisiesta omaan työyhteisöön. Hoitoalalla kielitaidon tulee olla sellainen, ettei pääse syntymään väärinkäsityksiä hoito-ohjeista (lääkitys, lääkelaskut) eikä asiakkaan ilmaisemista tarpeista (kipu, lääkkeisiin liittyvät oireet). Kannattaa muistaa, että ei me itsekään puhuta kirjakieltä.

Omilla tutkinnon suorituspaikoillani työelämän edustajat olivat sitä mieltä, että heidän parhaat työntekijänsä tulivat monikulttuurisesta taustasta ja asenne työhön ja asiakkaisiin oli todella hyvä, arvostava sekä ihmisarvoa kunnioittava.

Kirjoittaja: Seija / MPV

Näyttötutkintojen hinnoittelu

Muutoksen tuulia…

Muutos on pysyvää. Ammatillisen koulutuksen tutkintojen suorittaminen tulee muuttumaan olennaisesti 2018. Tutkinnot tullaan suorittamaan yhdellä tapaa näyttötutkintojen malliin. Nykyisiä näyttötutkintomalleja tullaan kuitenkin keventämään. Uutta lakia ja säädöksiä ei vielä ole hyväksytty. Se seikka ei kuitenkaan vaikuta näyttötutkintojen hinnoitteluun liittyvässä prosessissa. Perusajatus laskennassa on, että jäädään positiiviselle puolelle.

Paljonko perustutkinto maksaa?

Eri aloilla ja oppilaitoksilla on tutkintojen hinnoissa eroja. Hinnoittelu on aina tehtävä tutkintokohtaisesti ja kunkin omista lähtökohdista käsin. Mistä tutkinnosta on kulloinkin kyse, rahoitus ja kulut määräävät sen hinnoittelun. Perustutkintoon johtava koulutus on maksutonta. Tutkintomaksu on 58 euroa. Ammattitutkinnoissa ja erikoisammattitutkinnoissa voidaan opiskelijalta periä kohtuullinen maksu. Tutkintotoimikunnat ovat määritelleet kohtuullisuuden tason. Ylitetylle hinnoittelulle tarvitaan perustelut. Yksittäisen tutkinnon suorittajan kohdalla kustannukset voivat vaihdella. Hinnoittelussa onkin kyse keskiarvolaskelmista. Välittömät (kun opiskelija on olemassa ja paikalla) ja välilliset (esim. tiedotus ja markkinointi) lasketaan keskimääräisinä tutkinnonsuorittajaa kohden.

Välittömiä kustannuksia muodostuu tutkinnonjärjestäjälle opettajien ja arvioijien palkoista ja sivukuluista, matkakustannuksista, laite- ja tilakustannuksista, materiaalikustannuksista. Välillisiä kustannuksiksi lasketaan tutkintojärjestelmään ja arviointijärjestelmään liittyvät henkilöstökulut. Näitä ovat esim. NTM-koulutus, muut koulutusmaksut, matkakulut. Muita välillisiä kustannuksia ovat tutkintotoimikuntien kanssa toimimisesta aiheutuvat kulut, arvioijien kouluttamiskustannukset, hakeutumisvaiheen kustannukset, tiedotus- ja markkinointikustannukset, hallintokustannukset sekä muut kustannukset, jotka kohdistuvat toiminnan ylläpitämiseen. Välillisten kustannusten määrä vaihtelee 50%:n molemmin puolin.

Mä haluun tutkinnon. Mitä se maksaa?

Perustutkintoa seuraavat ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Perustutkinnossa on kuusi tutkinnon osaa ja ne ovat tutkinnonsuorittajalle maksuttomia. Ammattitutkinnossa ja erikoisammattitutkinnoissa on kolme tutkinnon osaa / tutkinto, joissa hinta on n. 600-800 euroa / tutkinnon osa. Eli koko tutkinnon hinta on n. 1800-2400 euroa. Erikoisammattitutkinnot ovat vähän hintavampia kuin ammattitutkinnot.

Saanko jostain tutkinnon halvemmalla?

Erot näyttötutkintojen hinnoissa johtuvat eri seikoista. Tutkinnonjärjestäjän toimintaympäristö on yksi asia, joka vaikuttaa kulurakenteisiin. Se, miten laajalla alueella tutkinnonjärjestäjä toimii, lisää olennaisesti esim. matkakustannuksia. Henkilöstökustannukset ovat hinnoittelussa eniten vaikuttava seikka, minkä takia tutkintojen järjestämiseen, ohjaukseen ja arviointiin käytettävä aika on tarkkaan määritelty. Resursointiin vaikuttaa myös oppilaitosten palkkausjärjestelmät. Ne vaihtelevat paljon. Eri järjestelmissä tuntipalkan suuruus ja työaikaan laskettava aika vaihtelee.

Järjestämissopimus on tärkeä paperi myös hinnoittelussa. Toimikunnat kyllä ohjeistavat, mutta tutkinnon järjestämisestä, ohjaamisesta, arvioinnista ja muista toiminnoista vastuussa on tutkinnonjärjestäjä. Asiat tehdään niin kuin allekirjoitettu sopimus velvoittaa. Järjestämissopimuksessa on tarkkaan mietittävä, mitä tarjotaan, sillä toimikunta velvoittaa noudattamaan sopimuksen seikkoja.

Kirjoittaja: Föri

ERILAINEN VAI TOISENLAINEN?

Miten ihmeessä saada niinkin iso aihe kuin erityisen oppimisen tuki mahdutettua yhteen blogitekstiin? Kirjoitusprosessin kuluessa tekstiä kertyi hyvästi viisikin sivua - niin laaja, merkityksellinen ja arjen työssä konkreettistakin konkreettisempi aihe. Päätimme yrittää ja tässä SomeAhkujen ajatuksia erilaisuudesta - vaiko sittenkin -  toisenlaisuudesta. 

 

Ylevät teoriat ja käytännön todellisuus törmäyskurssilla

Näyttötutkinto-oppaan mukaan näyttötutkintoihin hakeutumisen helppous ja joustava toteutustapatukevat myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opintojen toteuttamista. Arvioitsija perehdytetään, mutta ammattitaitoa tulee arvioida niin, ettei tuki vaikuta tutkinnon suorittajan suoritusta heikentävästi (Näyttötutkinto-opas 116, 2011). Käytännössä joustavat opinpolut ja näyttötutkintojen itsenäisen työotteen vaatimukset, työelämävalmiudet jne. ovat usein erityistä tukea tarvitsevalle opiskelijalle enemmän ongelma kuin opintojen suorittamista tukeva elementti. Toki hakeutuminen on helpompaa, koska opintoihin voi hakeutua usein joustavasti. 

 

Oppimisvaikeudet ovat todella yleisiä ja tutkimusten perusteella on todettu, että arviolta  20-25% väestöstä on jonkinlaisia oppimisvaikeuksia. Tätä havaintoa tukee mm. YTY-selvitys, jossa  reilu viidennes arvioi erityisen tuen tarvitsijoiksi  11−20 prosenttia ja muutama jopa sitä enemmän. (Selvitys erityisestä tuesta ammatillisessa aikuiskoulutuksessa 12, 2013). Tutkimusten valossa kyse on siis huomattavasta määrästä ihmisiä. Ei ihme, että reformissa ajetaan yksilöllisyyttä erityisyyden sijasta.

 

Oppimisvaikeus on erilainen tapa hahmottaa ja käsitellä tietoa

Erityisen tuen tarve voi koskea henkilökohtaisia valmiuksia, rajoituksia tai erityistä tuen tarvetta, sekä kieli- ja/tai kulttuuritaustasta johtuvia erityisvaatimuksia. Tavoitteena on varmistaa riittävä tuen saaminen. Oppijan tukeminen onnistuu parhaiten, jos jo hakeutumis- tai ammattitaidon hankkimisen vaiheessa on tehty erityisen tuen ja ohjauksen tunnistaminen. Ihanteellisesti tämä tapahtuisi jo hakeutumisvaiheessa (alkuhaastattelut, pääsykokeet) tai ensimmäisellä lähijaksolla. Viimeistään tuen tarve olisi tunnistettava ennen tutkintotilaisuutta, jonka pohjalta suunnitellaan tutkinnon suorittajan tukitoimet yhteistyössä työpaikan, näyttötutkinnon järjestäjän ja tutkinnon suorittajan kanssa ja jotta varmistetaan, että tutkinnon suorittaja tuntee hyvin tilaisuuteen liittyvät käytännöt, ohjeet ja määräykset. 

 

Miten sitten erityisen tuen tarve voidaan tunnistaa? Niilo Mäki Instituutin luki- ja matikkatestien lisäksi haastattelut, kyselyt ja seuranta auttavat arvioimaan tuen ja ohjauksen tarvetta. Erilaisten oppijoiden liiton sivuilta löytyy myös testejä tutustuttavaksesi www.erilaistenoppijoidenliitto.fi . Pelkkä testaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan niiden lisäksi on todella tärkeää tehdä suunnitelma tukiopetuksesta, lisää ohjauksesta, seurannasta. Erityisen tärkeää on  avata testien tulos käytännön tukitoimiksi ja pedagogisiksi ratkaisuiksi esim. työpainotteiseksi opinpoluksi - arjen opetus- ja ohjaustyön konkretiaksi. Maahanmuuttajien osalta tuen tarvetta on ainakin suomen kielen oppimisessa, mutta usein myös matematiikassa ja englannin/ruotsin kielessä. Maahanmuuttajille on todella tärkeää suunnitella opintojen rinnalle suomen kielen tukiopetusta alan vaatimukset huomioiden ja mahdollinen lisätuki tutkintotilaisuuksia varten. Maahanmuuttajien oppimisvaikeuksiin täytyy myös kiinnittää erityistä huomiota ja tarvittaessa lähteä selvittämään niitä vaikka soveltuvia testejä on vielä melko vähän saatavilla. Konkreettisesti erityisen tuen kartoitus ja huomioiminen on ohjauksen määrän lisäämistä tai vähentämistä, apuvälineiden tarpeen selvittelemistä ja niiden hankinnassa auttamista. Se on oppimistyylien huomioimista, soveltuvan ja monipuolisen koulutuksen ja arviointimenetelmien löytämistä, ohjauskeskustelujen lisäämistä, testausta ja kartoitusta sekä kielitaidon varmistamista.

Ja sitten siitä reformista ja sen vaikutuksista!

Reformi mahdollistaa lisätukea erityistä tukea tarvitseville, koska esimerkiksi psykologipalvelut, erityisopetus ja kuraattoripalvelut ovat jatkossa myös aikuisten saatavissa. Psykologipalvelut mahdollistavat esimerkiksi oppimisvaikeuksien ja hahmottamisen ongelmien tarkemmat tutkimukset. Maahanmuuttajille yhteisten tutkinnon osien suorittamisen mahdollisuus tukee esimerkiksi matematiikan ja kielten osaamista. Ylipäätään ohjauspalvelujen lisääntyminen ja parempi organisoituminen on etu erityistä tukea tarvitseville. Oppilaitoksilla on kova työ toteuttaa reformin vaatimat toimet ohjauksen ja opetuksen muutoksen osalta, koska toisaalta resursseja vähennetään ja toisaalta niitä tulisi selkeästi lisätä ohjaukseen ja yksilöllisten polkujen toteuttamiseen. 

Reformin myötä henkilökohtaistaminen ja yksilöllisten opintopolkujen rakentaminen siis korostuvat. Nähtäväksi jää tuottavatko tavoitteeksi asetettu ammatillisen koulutuksen yhtenäistyminen ja opintopolkujen nopeuttaminen mm. osaamisen tunnustamisen suoraan näyttötutkintoon osallistumalla riittävästi vapautuvaa resurssia, jotta yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen ja ohjaamiseen sekä erityiseen tuen tarpeeseen on käytännössä mahdollista vastata? Jäimme myös pohtimaan, miten työelämässä pystytään vastaamaan erityisen tuen tarvitsijoihin? Reformin myötä työssäoppimisen osuus nousee - miten pystymme varmistamaan erityisen tuen työpaikoilla ja sitä kautta mahdollistamaan tutkinnon suorittamisen ja työllistymisen? 

 

Entäpä jos opiskelija ei tunnusta tai tunnista erityisen tuen tarvettaan?

Yllä on jo avattu erityisen tuen ilmenemismuotoja ja käsitteitä. Luennollakin otsikon tematiikkaa sivuttiin, mutta nostetaanpa se vielä omana kokonaisuutenaan keskusteluun: Miten tunnistaa erityisen tuen tarve, erityisesti silloin, jos opiskelija ei itse halua, että erityisen tuen tarve tulee julki? Tai jos erityisen tuen tarvitsija ei itse halua tunnustaa tarvitsevansa apua, niin meneekö tuki perille?

Ensimmäinen askel erityisen tuen tarjoamisessa on tuen tarvitsija itse, seuraavana tulee ulkopuolinen tuki. Erityisen tuen tarpeen selvittämiseksi on tärkeää hyvä vuorovaikutus ja hyvä kohtaaminen. Lisäksi ohjaajan/ opettajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla voi olla vaikutus siihen, mitä opiskelija kertoo ja mitä on valmis paljastamaan omasta tilanteestaan. Erityisen tuen tarvitsijalle on merkityksellistä avoimen ja vuorovaikutteisen ilmapiirin luominen.

Välttämättä tänä päivänä mielenterveydelliset ongelmat eivät ole enää tabu, kuten joitakin vuosikymmeniä sitten. Moni on valmis kertomaan oppimista häiritsevistä tekijöistä ensimmäisellä tapaamiskerralla, kun toiset eivät koskaan paljasta tuen tarvettaan. Tänä päivänä kuitenkin haasteeksi ovat nousseet perinteisten oppimisvaikeuksien lisäksi digitaalisuuteen liittyvät haasteet, esimerkiksi öiset pelaamiset, jotka ulottuvat lonkeronsa opiskelijoiden elämän ja arjen hallintaan.

Pohdimme myös, miten opiskelijapula vaikuttaa jatkossa siihen, millaiset henkilöt tulevat valituksi opiskelemaan? Esimerkiksi sora- lainsäädännön alaisissa koulutuksissa pääsykokeet poistuvat ja opiskelemaan pääsee lähes kuka tahansa, koska oppilaitoksilla on vapaita paikkoja ja käyttämätöntä rahoitusta. Opiskelijoiden taustalla voi olla esimerkiksi mielenterveys-, ja päihdeongelmia, lastensuojelun asiakkuutta jne. Voiko esimerkiksi opiskelija, jonka omat lapset on huostaanotettu, opiskella lasten-, ja nuorten erityisohjaajaksi? Tai kun opiskelijaksi on valittu henkilö, jolla on todella heikko suomen kielen taito?

 

Elämänkokemus rulettaa!

Aikuiset oppijana ovat kokemuksensa myötä rohkeampia, kriittisempiä ja kyseenalaistavat enemmän kuin nuoret. He hyötyvät dialogi muotoisesta opiskelusta – kuuntele, keskustele ja analysoi heidän kanssaan. Haasta heitä kokeilemaan rajojaan projekteissa, ilmiöiden tutkimisessa ja kannusta hyödyntämään tietotekniikkaa apuvälineenä.

Työpaikkaohjaajilla on suuri vaikutus oppijoihin ja heidän ammattitaitonsa kehittymisessä. Koulutettu ja vastuullinen työpaikkaohjaaja kannustaa sekä motivoi työssäoppijaa/oppisopimusopiskelijaa oppimaan. He haluavat jakaa taitonsa ja tietonsa oppijalle, välillä tuntuu, että ammattiylpeys ajaa heitä ohjaamaan tutkinnon suorittaja tutkintotilaisuudesta läpi. Pitää muistaa huomioida, että monet aikuisista elävät ruuhkavuosia tai hoitavat vanhempiaan – vaatii koulutuksen järjestäjältä, ohjaajilta ja kouluttajalta herkkyyttä huomata ja tukea oppijaa tarvittaessa.

Osalla aikuisopiskelijoista on diagnosoimattomia oppimisvaikeuksia ja he ovat kehittäneet kekseliäitä keinoja selviytyä arjen haasteista. Kannattaa kuunnella oppijaa sillä hän osaa usein kertoa minkälaista tukea tarvitsee. Selkokielinen materiaali hyödyttää kaikkia tutkinnon suorittajia.

Irmeliä - luennoitsijaamme - mukaellen: Ennakoi, tiedota, selvitä, suunnittele! Hyväksy erilaisuus ja käytä maalaisjärkeä. Kohtaa! Loppujen lopuksi se on asenne, joka ratkaisee.  

 

Kirjoittaja: Simeahkut

 

Henkilökohtaistaminen - Työkalu & Kulmakivi näyttötutkintojärjestelmässä

Näyttötutkinnon suurimpana kulmakivenä on henkilökohtaistaminen. Koko näyttötutkintojärjestelmän ideana on taata opiskelijalle mahdollisuus osoittaa pätevyytensä ammattiin muulla tavoin, kuin pelkästään koulun penkissä istuen. Ilman henkilökohtaistamista koko näyttötutkintojärjestelmä kuluttaisi turhaan resursseja ja veisi näin myös turhaa aikaa sekä opiskelijalta, että tutkinnon järjestäjältä.

 

Henkilökohtaistaminen perustuu, nimensä mukaisesti, henkilökohtaiseen suunnitelmaan näyttötutkinnon suorittamisesta. Henkilökohtaistaminen avulla opiskelija saa näyttötutkinnon suorittamiseen liittyvän neuvonnan, ohjauksen, opetuksen ja tukitoimet itselleen asiakaslähtöisesti. Henkilökohtaistaminen on prosessi, joka kantaa läpi koko tutkinnon suorituksen, mutta pitää sisällään kolme omaa vaihettaan:

 

● Hakeutumisvaiheen henkilökohtaistaminen

Selvitetään opiskelijan lähtötaso. Mitä suorittaja on nyt lähdössä tekemään ja mitkä ovat hänen lähtötilanteensa mahdollisuudet tavoitteen saavuttamiseksi? Millä keinoilla tavoite saavutetaan? Minkälaista ohjausta ja millaisia tukitoimia tarvitaan?

● Ammattitaidon hankkimisvaihe

Tuetaan tutkinnon suorittajaa polullaan matkalla kohti suoritettua tutkintoa. Laaditaan tarvittavat suunnitelmat ja järjestelyt oppimisympäristön ja -prosessin luomiseksi.

● Tutkinnon suoritusvaihe

Henkilökohtaistaminen jäsentää tutkinnon suoritusvaiheessa suorittajan kokonaisprosessia ja auttaa näin pitämään kiinni hänen maalistaan. Suorittajalle on tärkeää, että hänellä on tiedossa järjestelyt ja tarvittavat tehtävät, joita tutkinnon suorittaminen vaatii. Tärkeää on myös pysyä ajan tasalla suorittajan erityistarpeista ja ohjauksesta.

 

Näyttötutkintojärjestelmän tavoitteena on siis taata joustavat järjestelyt ja sopuisat olosuhteet tutkinnon suorittamiseksi. Henkilökohtaistaminen perustuu luonnollisesti aina tutkinnon perusteisiin, mutta henkilökohtaistamisen avulla tutkinnon perusteet tuodaan lähelle tutkinnon suorittajaa.

 

Henkilökohtaistamista koskeva asiakirja on virallinen dokumentti, jonka avulla suorittajan henkilökohtaistaminen kirjataan ylös. Asiakirjan täyttäminen tehdään yhteistyössä tutkinnon järjestäjän ja tutkinnon suorittajan välillä. Tämä asiakirja on asemastaan huolimatta tärkeä työkalu, jotta tutkintosuorituksen kaikki osapuolet tietävät, missä ollaan menossa ja mikä on päämäärä.

 

Ammatillisen koulutuksen reformi tuo esille ja painottaa henkilökohtaistamista koulutuksessa. Tarkoituksena tehokkaalla hankitun osaamisen tunnustamisella ja henkilökohtaistamisella on keskittyä yksilöltä puuttuvan osaamisen hankkimiseen. Näin vähennetään koulutustarpeita ja lyhennetään opiskelujaksoja. Tällä myös merkittävästi lisätään työmarkkinoiden yhteistyötä ammatillisessa koulutuksessa. Voitaneen todeta, että Reformin myötä jo perinteinen ammattikoulutus lähentyy lähemmäksi näyttötutkintojärjestelmää juurikin henkilökohtaistamisen muodossa. Tärkeäksi käsitteeksi henkilökohtaistamisen rinnalle Reformi tuo osaamisperusteisuuden.

 

Opetushallitus listaa Reformin myötä henkilökohtaistamisen ytimeksi seuraavat seitsemän kohtaa:

 

1. Hakeutuminen

2. Suoritettavan tutkinnon valinta

3. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

4. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen

5. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen

6. Osaamisen hankkimisen suunnittelu

7. Osaamisen osoittamisen suunnittelu

 

Mikä on sitten näyttötutkintojärjestelmän luonne Reformin jälkeen ja kuinka vahvaksi henkilökohtaistaminen pystytään luomaan. Voiko henkilökohtaistamisen nostaa liian korkealle? Menetetäänkö kenties henkilökohtaistamisella dynamiikkaa tutkinnon suorittajien välillä?

 

Henkilökohtaistaminen on asiakaslähtöistä suunnittelua tavoitteen saavuttamiseksi, johon osallistuvat kaikki tutkinnon suorittamiseen vaikuttavat tahot. Suorittajan lisäksi henkilökohtaistamiseen osallistuvat tutkinnosta vastaava opettaja, ohjaava opettaja, koulutuksesta vastaava opettaja, arvioijat sekä mahdollisesti erityisopettaja. Lisäksi työelämän asiantuntijat osallistuvat työssä oppimisen ja tutkintotilaisuuksien henkilökohtaistamisen suunnitteluun ja toteutukseen. 

Kirjoittaja: MPV