2. asteen ammatillisen koulutuksen reformi

Valtioneuvoston yksi laaja-alaisista ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista uudistuksista kohdistuu toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Julkisuudessa on pääosin oltu yhtä mieltä siitä, että uudistusta tarvitaan. Maailma muuttuu nopeassa tahdissa. Samoin muuttuvat työtehtävät ja kokonaisia ammattikuntia voi hävitä muutoksen mukana ja toisaalta uusia ammatteja syntyy teknistymisen myötä.
Tähän muutokseen on ammatillisen koulutuksen järjestäjien kyettävä vastaamaan.
Reformin toteutustapa on kuitenkin herättänyt suuria tunteita ja saanut eduskunnan oppositiopuolueet
yhdistämään rivinsä ja laatimaan välikysymyksen. Tämä välikysymys on siis esitetty jo ennen kuin hallitus on tuonut lakiesitystä eduskuntakäsittelyyn. Välikysymyksen kritiikki kohdistuu hallituksen päätökseen leikata ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa ennen kuin on tiedossa uusi rahoituslaki ja toimintamallit, joiden mukaan koulutusta tulevaisuudessa tulee olla tarjolla.
Tässä uudistuksessa on myös muita elementtejä, joihin moni henkilö haluaisi saada vastauksia.
Tavoitteena on, että opiskelun työelämälähtöisyys korostuu, mikä sinänsä on erittäin hyvä asia. Tämä on tarkoitus toteuttaa sijoittamalla oppilaat yrityksiin ja ”valtuuttaa” työelämän asiantuntijoiden toiminen kouluttajina. Tällä järjestelyllä saman tutkinnon suorittajille kertyy erilaisia osaamis- ja oppimiskokemuksia, jolloin yhden näytön sopivuus kaikille saman kurssin osallistujille on haaste. Tällöin on ratkaistava osaamisperusteisuuden riittävän laaja toteuttaminen ja koulutuksen laatu työpaikoilla. Tähän yhteyteen liittyy myös kysymys siitä, onko yrityksillä opetuksen antamiseen tarvittavaa osaamista, halua sekä resursseja ottaa vastuuta opiskelijan ammatillisesta ja sosiaalisesta kehittymisestä.
Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen lisäksi reformissa halutaan lisätä opiskelijoiden yksilöllisiä
opintopolkuja. Oppimistuloksia pitäisi varmistaa opiskelun ja työssä oppimisen aikana sekä kierrättämällä opiskelijoita erilaisissa yrityksissä. Koska kaikki aina lopulta riippuu resursseista, nousee esiin lisää kysymyksiä. Millaiset ovat koulutustarjoajien resurssit jokaiselle kaavaillun yksilöllisesti räätälöidyn opintopolun rakentamiseen, työssä oppimisverkoston rakentamiseen, oikean ja riittävän osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamisen dokumentointiin. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota enemmän tukea tarvitsevien ja syrjäytymisvaarassa olevien opiskelijoiden tulevaisuuden turvaamiseen. Huomioitava on opiskelijan perustuslaillisten oikeuksien turvaaminen. PL 16§ Sivistykselliset oikeudet.
Ammatillisen koulutuksen reformissa yhdistetään nuorten ja aikuisten koulutus. Käytännössä
aikuiskoulutuksen uudistaminen on jäänyt kokonaan syrjään todennäköisesti siksi, että aikuisten
lisäkoulutuksessa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, henkilökohtaistaminen ja näyttötutkinnot ovat olleet jo vuosikausia käytössä. Osaamisperusteisuus toteutuu jo hyvin aikuiskoulutuksessa.
Koulutuksen rahoituksessa otetaan jatkossa huomioon opiskelijamäärän ja opiskeluaikojen lisäksi suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat sekä koulutuksen vaikuttavuus. Nuorten koulutuksessa työllistyminen on tärkein vaikuttavuuden mittari. Aikuisten lisäkoulutuksen vaikuttavuuden mittaaminen on ongelmallisempaa.
Opiskelija- ja työelämäpalautteen lisäksi ideoita ei juurikaan ole esitetty.

Kirjoittaja: Peimarit & co

Tasokasta osaamisen arviointia

Osaamisen arviointi on sanaparina mielenkiintoinen. Sen mukaisesti arvioitavan osaaminen väläytetään kuin lämpömittarilukemana toisille.

Eikä tässä millään voine välttyä seuraavilta kysymyksiltä:

1.    Onko mittarilukema objektiivisesti, oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti tuotettu huomioiden Hallintolain esteellisyyden vaatimukset ja sisältäen ammatillisesti eettisen pohdinnan arvioitavan osaamisesta?

2.    Onko kaikkien kolmikantaan kuuluvien arvioijien osaaminen riittävää: millä tasolla he ovat sisäistäneet tutkinnon perusteet, alaan liittyvän lainsäädännön ja tuntevatko he riittävästi tutkinnon järjestämissuunnitelmaa?

3.    Ovatko arvioijat tietoisia arvoistaan, vuorovaikutuksestaan (kielenkäyttö, eleet), sen vaikutuksesta arviointiprosessiin? Minkälaiset taidot arvioijalla on perustella näkemyksiään?

4.    Mikä on arvioijien suhde omaan ammatillisuuteensa, ammattitaitoonsa, tutkinnon suorittajaan, toisiinsa?

Osaamisen arviointiin liittyvät aina ihmiset ja inhimilliset tekijät, etenkin silloin, kun ihmisen taitoja, toimintakykyä, työskentelytapoja ja luontevuutta alalle arvioidaan. Ilman lämpötilan arvioiminen on mittarin toimivuuden ja pattereiden luotettavuuden tuotos, josta omakohtaisen luotettavuustarkistuksen voi tehdä avaamalla ikkunan.

Toki tutkinnon suorittajan osaamisen tasoa voi ikään kuin haistella työpaikan oven avaamisella työssäoppimisen arvioinnin hetkellä, jolloin yhteen ovat kokoontuneet tutkinnon suorittaja, hänen työssäoppimisen ohjaajansa ja työssäoppimista arvioiva opettaja. Tässä arvioinnissa kaikkien arvioinnit vuoropuheluna johtavat lopputulokseen, jolloin päätetään aloitetaanko tutkintotilaisuus vai siirretäänkö sitä oppimisen kartuttamisen vuoksi, tarkistetaan ikään kuin patterin toimivuus.

Tämän lisäksi eri tutkintojen yhteydessä voi olla järjestämissuunnitelmaan kirjattuna muitakin arviointia tukevia dokumentteja, kuten tutkintotilaisuuden seuraamista paikan päällä tietyn ajan verran tai tutkinnon suorittajan erilaisten työtehtävien videointia. Nämä dokumentit otetaan huomioon, kun kolmikantainen arviointikokous tekee päätöksen tutkinnon suorittajan osaamisen tasosta ja ne myös liitetään tutkintotoimikuntaan lähetettävän arviointipöytäkirjan liitteiksi.

Arviointikokouksessa tutkinnon suorittajan osaamisen arvioinnissa on läsnä kaikki kokousta edeltäneet vuorovaikutustilanteet eri osapuolten kesken, esimerkiksi työssäoppimisen arviointikeskustelu, sen vaikutuksena tehdyt toimenpiteet ja palautteet. Kaikki aiemmat kohtaamiset eri osapuolten kesken, tutkinnon suorittajan yhteydenotot, hänen itsearviointinsa, työntekijä -arvioijan havainnot, työnantaja-arvioijan havainnot ja muun muassa eri osapuolten välinen vuorovaikutus arviointikokousta edeltäneessä itsearvioinnin kuulemistilaisuudessa. Tuossa tilanteessa myös vaikuttavat kaikkien kokoukseen osallistuneiden aiemmat arviointiin liittyneet kokemukset, palautteen antamisen ja saamisen kokemukset eleet, ilmeet, tunteet, tila, aika ja ilmapiiri.

Se, että tuo kaikki kokemusvirta on läsnä arviointikokouksessa, jossa osaamisen arvioiminen tapahtuu vaikuttaa siihen kuinka tutkinnon suorittajaa suhteutetaan tutkinnon perusteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Ihmisten tulkinnat ovat kuin ilman lämpö kasvoilla, se on, ja vaikka arvioinnissa tapahtuvien “virheiden paikat” tiedostaisikin, niin silti arviointikokoukseen osallistuvien muodostama dynamiikka vuoropuheluineen luo tutkinnon suorittajalle hänen osaamisensa tason tuloksen.

Miikka Salavuo (28.3.17) kiteyttää kirjoitelmassaan näkemyksensä arvioinnista kahteen tehtävään: 1) oppimisen monipuolinen tukeminen ja 2) oppijan osaamisen, oppimisen ja motivaation näkyväksi tekeminen prosessina, joka on päättymätön, joka ei siis päädy arviointikokouksen jälkeiseen arviointitiedon antamiseen.

Tutkinnon suorittaja harjoittelee työelämässä vaadittavia taitoja työssäoppimisensa aikana saaden rakentavaa palautetta toiminnastaan hänelle nimetyltä ohjaajaltaan. Tietysti tutkinnon suorittajan aktiivisuuden mukaan hän kartuttaa työyhteisössä tietoa taidon pohjalle keskustellen muidenkin työyhteisöön kuuluvien kanssa. Tuon ohjaajan palautteen sekä tutkinnon suorittajan oman itsearvioinnin vuoropuheluna kehittyvät hänen oppimisprosessinsa, työtaitonsa, joita työelämässä tarvitaan. Vastuullinen tehtävä siis työssäoppimisen ohjaajalla, merkittävä lenkki osaamisen kehittymisessä arvioitavaksi.

Arvioijien tehtävänä on tuon tuotoksen vastaanottaminen ja järjestäminen asteikolle taiten, kunnioituksella, oman toiminnan vastuullisuuden tiedostaen rehellisesti ja rohkeasti. Rakentavan palautteen sanojen huolellista asettelemista voi aina harjoitella. Työelämässä toimivien arvioijien arviointiosaamisesta huolehtiminen on sekin koulutuksen järjestäjän tehtäviä.

Arviointitehtävä on monitasoinen prosessi, ei siinä, kuten ei ihmisenäkään, opittava lopu. Kaadanpa kahvin kuppiin ja siirryn auringonpaisteeseen, lämpötila näyttäisi olevan riittävä, plus viisitoista astetta.  

https://www.tabletkoulu.fi/blog_posts/view/32

Kirjoittajat: Peimari & kumppanit

Ei digikukko käskien laula

Nykyään puhutaan todella paljon siitä, miten digitalisuutta voidaan hyödyntää ja käyttää melkein kaikkeen. Välillä kuitenkin tuntuu, että tämän päivän hektinen yhteiskunta unohtaa digitalisuuden rajoitteet.

Eläinalan koulutuksissa varmasti pystyttäisiin toteuttamaan paljonkin työtehtäviä virtuaalisina, mutta tilanne ei loppupeleissä olisi läheskään sama. Se että hoidat virtuaalilehmää ei ole verrattavissa oikeaan lehmään. Oikea eläin aistii ihmisestä paljon asioita, kuten hajuja ja tunnetiloja. Eläinten kanssa tapahtuu paljon kaikennäköisiä arvaamattomia tilanteita, joita ei millään kyettäisi ohjelmoimaan virtuaalimaailmaan. Nämä arvaamattomat tilanteet ja niihin varautuminen ovat myös todella tärkeä osa eläinalan ammattitaitoa. Myös ihmisen käyttäytyminen vaikuttaa todella paljon siihen, miten kyseessä oleva eläin käyttäytyy. Eläinten hajut vaikuttavat myös moneen ihmiseen. Esimerkiksi virtuaalisikala voi tuntua aika miellyttävältä työpaikalta, kunnes pääsee oikeaan sikalaan, eikä oikea uloste haisekaan ihan niin hyvältä kuin virtuaalimaailmassa.

Jos eläinala tarvitsee oikeita eläimiä osoittaakseen ammattitaitoa, niin myös eläimet tarvitsevat oikeita ihmisiä hoitamaan niitä. Et voi viedä koiraasi hoitolaan, jossa robotit tekevät kaiken. Eläimet tarvitsevat sosiaalista kanssakäymistä, ja robotin ohjelmointi niin hyvin, että se ottaisi jokaisen yksilön rotuominaiset piirteet huomioon on varmaan lähes mahdotonta. Hyvä puoli tässä on se, että työpaikat eläinalalla säilyvät aika hyvin digitalisuuden lisääntymisestä huolimatta. Ala on itseasiassa kasvava, joten todennäköisesti työpaikkoja tulee alalle lisää.

Digitaalisuutta hyödynnetään jo monellakin tavalla myös eläinalalla, niin kuin robottinavetoissa. Mutta sinnekin tarvitaan ihminen vahtimaan, että jokainen lehmä on käynyt lypsyllä ja syönyt. Jos lehmä vaikka ei olekaan syönyt, niin jonkun ihmisen pitää tarkistaa eläimen vointi, ja tarvittaessa hoitaa eläintä tai soittaa eläinlääkäri paikalle. Monet eläinlääkäriasemat antavat neuvontaa myös netissä. Usein neuvot silti päättyvät lauseeseen ”olisi hyvä kuitenkin tuoda eläin vastaanotolle”.

Digitaalisuutta käytetään paljon opetuksessa ja tutkintotilaisuuksissa, ja monesti esimerkiksi videointi tutkintotilaisuudessa on hyvinkin toimiva ratkaisu. Emme kuitenkaan ole sitä mieltä, että niin sanottu digiopetus on ratkaisu kaikkeen. Monet oppilaat oppivat paremmin, kun ovat tekemisissä oikean ihmisen kanssa tilanteessa, jossa syntyy vuorovaikutusta. Oppilailla on myös tänä päivänä hyvin usein erilaisia ongelmia, jotka jäävät huomioimatta, ellei opettaja näe heitä säännöllisesti. Oppilaat kulkevat muutenkin älypuhelimet kourassa jatkuvasti, joten tilanne missä ei käytetä digivehkeitä voi tuntua hyvinkin rauhoittavalta, vaikka harvoin sitä itse ymmärtävät.

Myös opettajille digitalisuus voi tuoda omat haasteensa. Varsinkin vanhemmille opettajille älypuhelimet, tabletit jne ovat täysin vieraita. Puhumattakaan niistä lukuisista vaihtoehdoista, joita voidaan käyttää opetukseen (moodle, onenote, skype…). Olimme itse juuri koulutuksessa, jossa esiteltiin muun muassa näiden ohjelmien käyttöä. Ideana todella hyviä, mutta vaihtoehtoja on liikaa ja ensikertalaiselle niiden käyttö vaikuttaa jokseenkin hankalalta. Näitä ohjelmia pitäisi käyttää koko ajan ja paljon, jotta siitä tulisi itselle rutiinia. Aikaa tähän ei kuitenkaan ole. Ja me olemme kuitenkin suht nuoria ;) Näihin koulutuksiin käytetään paljon aikaa ja resursseja, mutta ovatko ne kuitenkin tässä vaiheessa turhia?

Virtuaalisuuden ja digitalisuuden hyödyntämisellä on kuitenkin merkittävä rooli monella tavalla eläinalalla. Eläintenhoitajan monesti raskas työ helpottuu suuresti erilaisten apuvälineiden ansiosta. Lampolan karitsointeja voidaan seurata mukavasti kotisohvalta videokameroiden avulla, ruoka-automaatti jakaa aamuiset heinät 50 hevoselle aamutyöntekijän vielä nukkuessa ja eläinklinikan potilaat pysyvät helposti yhdessä arkistointiohjelmassa, johon pääsee käsiksi eri kaupungeista.

Lopuksi haluaisimme haastaa jonkun kehittämään virtuaalimaatilan. Se olisi hyvinkin mielenkiintoinen tapa saada opiskelijat tutustumaan siihen mitä eläintenhoitajan työtehtäviin voi kuulua. Saataisiinko tällä karsittua ne hakijat, jotka ovat tulossa vain silittelemään söpöjä eläimiä?

Kirjoittaja: Peimari & kump.